Hyppää sisältöön

Turvallisemman tilan periaatteet

Toiminta on kaikille vapaaehtoista

Kiteeseen voi tulla silloin, kun itselle sopii ja voi tulla myös hengailemaan, ryhmiin osallistuminen ei ole välttämätöntä. Jokaisella on oikeus olla tekemisissä toisten kanssa vapaa-ajalla sen verran kuin itse haluaa. Ei ole pakko jakaa asioita itsestään.

Toiminta on luottamuksellista

Ei kerrota muiden asioita eteenpäin. Sitoudutaan yhteisiin käytäntöihin.

Huolehditaan yhdessä Kiteen tiloista

Siivotaan omat jäljet. Joka kuudes viikko järjestetään siivousbileet ja niiden välillä siivotaan tarvittaessa.

Virheiden tekeminen on inhimillistä

Kaikki tekee virheitä, moka on lahja! Virheistä oppii.

Ole ainutlaatuinen oma itsesi

Tule sellaisena kuin olet ja anna myös muiden olla sellaisia kuin he ovat.

Ollaan kohteliaita ja kunnioitetaan toisiamme

Jokaisella on omat rajat, kunnioitetaan toistemme henkilökohtaista tilaa. Kunnioitetaan pajan ja toisten tavaroita. Kohdataan toisemme ystävällisesti. Ei kommentoida negatiivisesti asioita.

Ollaan selvinpäin

Kide on päihteetön paikka. Ei fiilistellä eikä ihannoida päihteiden käyttöä.

Ollaan avoimia ja rehellisiä

Kiteen asioihin liittyvä keskustelu on avointa ja Kiteen arjessa voidaan turvallisesti harjoitella asioiden esille ottamista (myös haastavammat asiat). Jos sinulla on huono hetki, voit kertoa siitä toisille.

Turvasana HEP

Jos esimerkiksi keskustelunaihe on sellainen, mihin et halua osallistua/kuulla, voit sanoa “HEP”, jolloin vaihdetaan heti aihetta.

Eläinallergioiden huomioiminen

Pajalla voi vierailla eläimiä, niistä sovitaan etukäteen ja ilmoitetaan Kiteen Instagramissa sekä Kiteen info-WhatsApp-ryhmässä.

Hajusteettomuus

Toinen wc on hajusteeton.

Työntekijät ovat mahdollistamassa toimintaa

Työntekijät ovat osa kulttuuripajayhteisöä ja ensisijaisesti mahdollistamassa toimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut vertaisohjaajat.